• Description
  • Deadline
  • Info
Avoin työpaikka: erityisasiantuntija, Monimuotoiset perheet -verkosto
Monimuotoiset perheet -verkosto etsii työelämäkysymysten erityisasiantuntijaa
toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.4.2020 alkaen
Erityisasiantuntija toimii Monimuotoiset perheet -verkoston kolmantena työntekijänä johtavan asiantuntijan ja palvelujärjestelmän erityisasiantuntijan ohella. Tarjoamme mahdollisuuden olla rakentamassa kaikkien perheiden Suomea, jossa monenlaisten perheiden on hyvä elää ja rakastaa.

Verkosto koostuu kymmenestä itsenäisestä perhejärjestöstä, joita yhdistää se, että kaikkien kohderyhmät poikkeavat jotenkin oletetusta perheestä. Olemme toteuttaneet vuosina 2013–2019 yhteistä vaikuttamistyön hanketta nimeltään Kaikkien perheiden Suomi. Hankkeen jatkoksi verkosto on saanut toistaiseksi voimassa olevan rahoituksen vuodesta 2020 eteenpäin. Verkoston toiminta toteutetaan Veikkausvaroista myönnetyllä avustuksella.

Verkoston tavoitteena on, että perhelainsäädäntö, palvelujärjestelmä ja työelämä huomioivat paremmin sen, että perheet ovat muodoltaan ja elämäntilanteiltaan moninaisia ja ajassa muuttuvia, ja ovat tietoisia monimuotoisten perheiden ja erityisesti niissä kasvavien lasten erityisistä tarpeista.

Erityisasiantuntija toimii verkoston asiantuntijana. Painopisteenä toimenkuvassa ovat työelämään liittyvät kysymykset, työn ja perheen yhteensovittaminen sekä perheellistymisen esteiden analysointi. Työntekijä vastaa yhteistyön rakentamisesta työelämän toimijoiden kanssa sekä työelämään kohdistuvista vaikuttamistyön toimenpiteistä yhdessä muiden työntekijöiden ja johtoryhmän kanssa. Lisäksi toimenkuvaan kuuluu olemassa olevan tiedon kerääminen, analysointi ja raportointi.

Erityisasiantuntija työstää koulutus- ja vaikuttamistyön materiaaleja ja toimii kouluttajana sekä verkoston nimettynä asiantuntijana työelämäkysymyksissä. Erityisasiantuntija toteuttaa verkoston viestintää yhteistyössä muiden työntekijöiden kanssa. Tehtävänkuvaan liittyy myös verkoston toimintaan ja tapahtumiin liittyvää käytännön järjestelyä sekä kampanjaviestintää.

Työn menestyksekäs hoitaminen vaatii vaikuttamisintoa, soveltuvaa korkeakoulututkintoa, työkokemusta itsenäisestä (projekti)työskentelystä, kirjoitus- ja esiintymistaitoa, yhdenvertaisuuskysymysten, työelämän rakenteiden, sekä työn ja perheen yhteensovittamisen tuntemusta sekä sujuvaa suomen kielen suullista ja kirjallista hallintaa. Lisäksi luemme hakijan eduksi viestintäosaamisen sekä kokemuksen työmarkkinajärjestöissä toimimisesta.

Työsuhde on kokoaikainen ja toistaiseksi voimassa oleva. Työ edellyttää itsenäistä työotetta ja sopeutumista aika ajoin ilta- ja viikonlopputöihin. Työtehtäviin sisältyy matkustamista. Työ suoritetaan pääasiassa Helsingin kantakaupungissa sijaitsevasta toimitilasta käsin. Verkostoa hallinnoi verkoston yksi jäsen, Sateenkaariperheet ry, joka toimii myös työntekijän työnantajana. Työsuhteeseen sovelletaan sosiaalialan järjestöjen työehtosopimusta. Palkkaus määräytyy vaativuusluokka 6:n mukaan, lisättynä 2,5%:n työnantajakohtaisella lisällä. Ilta- ja viikonloppulisät sekä mahdolliset henkilökohtaiset lisät maksetaan työehtosopimuksen mukaisesti. Työntekijälle kuuluvat lisäksi yleislääkäritasoinen työterveyshuolto, kulttuuri- ja liikunta- sekä työmatkaedut.

Pyydämme lähettämään työhakemukset ansioluetteloineen Monimuotoiset perheet -verkoston johtavalle asiantuntijalle Anna Moringille osoitteeseen anna.moring@monimuotoisetperheet.fi viimeistään sunnuntaina 23.2.2020. Työhaastattelut suoritetaan Helsingissä ke 4.3.2020 sekä ti 10.3.2020. Työntekijän valinta vahvistetaan viikon 12 aikana (16.3. alkava viikko). Työsuhde alkaa 1.4. tai sopimuksen mukaan. Rekrytoinnin edellytys on, että Sosiaali- ja terveysministeriö vahvistaa STEA:n avustusehdotuksen vuodelle 2020.

Lisätietoa verkostosta osoitteessa www.monimuotoisetperheet.fi

Lisätietoja antaa johtava asiantuntija Anna Moring Monimuotoiset perheet -verkostosta, 050 3750 832, anna.moring@monimuotoisetperheet.fi (tiedustelut puhelimitse to 30.1. klo 9–12, pe 7.2. klo 9–12 tai to 13.2. klo 13–16, sähköpostitse joustavasti, 17.–23.2. poissa).

Monimuotoiset perheet -verkostoon kuuluvat Adoptioperheet ry, KÄPY – Lapsikuolemaperheet ry, Lapsettomien yhdistys Simpukka ry, Familia ry, Perhehoitoliitto ry, Sateenkaariperheet ry, Suomen Monikkoperheet ry, Suomen nuoret lesket ry, Suomen Uusperheiden Liitto ry ja Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry.
Submitted by: Finland
This event for iCaliCal    Share
23.02.2020
Helsinki, Finland