• Description
  • Deadline
  • Info
Avoin työpaikka: toiminnanjohtaja, Naisten Linja
Hae viimeistään:
16.2.2018 klo 16.00
Organisaation esittely

Naisten Linja Suomessa ry on rekisteröity yhdistys, jonka toiminnan tarkoitus on vastustaa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ylläpitäviä asenteita ja rakenteita yhteiskunnassa, poistaa tällainen väkivalta yhteiskunnallisella ja yksilötasolla sekä auttaa väkivallan kohteeksi joutuneita naisia ja muita osallisia. Lisäksi yhdistys pyrkii edistämään naisten tasa-arvoa ja oikeuksia yhteiskunnassa.

Työtehtävät

Naisten Linja Suomessa ry:ssä on haettavana toiminnanjohtajan tehtävä, joka on tarkoitus täyttää mahdollisimman pian. Toiminnanjohtajan tehtävänä on vastata Naisten Linjan palvelujen toiminnasta ja kehittämisestä yhdistyksen hallituksen linjausten mukaisesti. Toiminnanjohtaja vastaa Naisten Linjan strategian ja toimintasuunnitelman toteuttamisesta, viestintäjohtamisesta, sidosryhmäyhteistyöstä sekä henkilöstöjohtamisesta. Lisäksi toiminnanjohtajan tehtäviin kuuluvat jäsentoiminnan kehittäminen, varainhankinta, esittelijän tehtävät hallituksen kokouksissa sekä takapäivystysvastuu työntekijöiden kanssa vuorotellen. Tehtävä sisältää myös ilta- ja viikonlopputyötä.

Haemme nyt joukkoomme järjestöalan osaajaa, jonka päivittäisessä työskentelyssä näkyvät Naisten Linjan arvot. Etsimämme toiminnanjohtaja on kiinnostunut asiantuntijaorganisaation kehittämisestä ja työntekijöiden kehittymismahdollisuuksien tukemisesta.

Hakijalta odotamme

Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää ylempää korkeakoulututkintoa, perehtyneisyyttä naisiin kohdistuvan väkivallan vastaiseen työhön, järjestöalan tuntemusta, käytännössä osoitettua henkilöstöjohtamiskokemusta sekä esiintymistaitoa. Tehtävässä tarvitaan myös kokemusta vaikuttamistyöstä, hyvää englannin kielen taitoa sekä ymmärrystä digitalisaation haasteista ja mahdollisuuksista. Yhteistyö- ja organisointitaidot, paineensietokyky sekä itsenäinen työote ovat tehtävässä menestymisen kannalta keskeisiä ominaisuuksia. Eduksi luetaan myös kokemus vapaaehtoisuuteen perustuvasta työstä.

Tehtävän tiedot

Työaika:
Kokoaikainen

Tehtävä alkaa:
Maaliskuussa 2018 tai sopimuksen mukaan

Tehtävän hakemista koskevat tiedot

Hae viimeistään:
16.2.2018 klo 16.00

Hakemukset:
Hakemus ja ansioluettelo palkkatoiveineen rekry(at)naistenlinja.fi

Valintamenettely:
Kutsumme hakemusten perusteella sopivimmat hakijat videohaastatteluun viikolla 8. Videohaastatteluiden perusteella valitsemme hakijat 1.3. ja 2.3. pidettäviin henkilökohtaisiin haastatteluihin. Valinnasta ilmoitetaan 7.3.

Lisätiedot:
Riikka Henttonen, Naisten Linja Suomessa ry:n puheenjohtaja, puh 050 466 1053 (7.2.2018 klo 17.30–18.30 ja 14.2.2018 klo 18.00–20.00)
Organizer: Naisten Linja
Submitted by: Finland
This event for iCaliCal    Share
16.02.2018 16:00
, Finland